Kierrätyksen raskaudesta

Olen pitänyt jokaisesta Rian Johnsonin elokuvasta. Tai pikemminkin arvostanut jokaista. Jokainen on suvereeni omassa genressään: Brick (2005) neo-noir; The Brothers Bloom (2008) veijarikomedia; Looper (2012) scifiä.

The Last Jedi on Rian Johnsonin yhtä suvereeni Tähtien sota -elokuva. Se on helposti sarjan paras sitten alkuperäistrilogian. Siinä on toimintaa, ajatusta, tunnetta. Aivan kuten jokainen Johnsonin elokuva, se on elokuvallisesti tavattoman sivistynyt (tosin ennen kaikkea Tähtien sota -sivistynyt, eli sekä sarjan aiemmat elokuvat että innoittajat tunteva), teemoiltaan harkittu (ainakin Tähtien sota -elokuvaksi) ja kerronnaltaan vaivaton. Elokuvan hyvät puolet on kerrottu kaikissa positiivissa arvioissa. Se kertoi jostain ja se oli toteutettu hyvin, toisin kuin sarjan edelliset elokuvat.

Elokuva kuitenkin tuntui anonyymiltä, miltä myös muut Johnsonin elokuvat ovat jossain määrin tuntuneet. Ne ovat tavallaan täydellisiä, mutta niistä puuttuu se jokin elämä ja näkökulma, joka saa elokuvan tuntumaan elävältä ja tärkeältä. Ne eivät tunnu siltä kuin yrittäisivät välittää jotain välttämätöntä ajatusta maailmasta. En osaa sanoa mitään Johnsonista tekijänä elokuvien perusteella. En tiedä, mitkä asiat oikeasti kiinnostavat häntä – hyvien elokuvien tekemisen lisäksi. Mikä häntä innostaa? Mitä hän vihaa? Mihin hän suhtautuu pakkomielteisesti?

Tuon piirteen takia Johnson oli täydellinen valinta Tähtien sota -ohjaajaksi; tavoitteena kun on noudatella George Lucasin monta vuosikymmentä vuotta vanhaa visiota ja lisäillä siihen vain vähän jotain uutta.

Olen kirjoittanut tästä jo aikaisemmin (The Force Awakens, Rogue One), mutta itselleni on jäänyt yhä väsyneempi olo elokuvien kierrätyslähestymistavasta. Elokuvissa ei ole ollut juuri mitään uutta; vanhojen ideoiden ja kuvaston kierrättämistä sitäkin enemmän. Suhtautuminen vanhaan on jotain remiksaavan ja palvovan välimaastosta.

The Last Jedi on edeltäjiään aavistuksen verran raikkaampi, vaikka pohjaa myös pitkälti alkuperäistrilogiaan: esimerkiksi teema paternalistisista epäonnistumisista on lähinnä aikaisempien jedikoulutusteemojen jatkoa; hyvästä ja pahasta puhutaan vanhaan tapaan; monet visuaaliset ideat pohjaavat taas alkuperäistrilogiaan ja niin edelleen. Vaikka samoja teemoja soitellaan, pyrkii elokuva sentään kertomaan jonkin kokonaisen ja oman tarinansa. Siitä puuttuu (pääasiassa) edeltäjiensä yliampuva vinkkailu ja miellyttämisenhalu. (Mieslapsifanien elokuvaan kohdistama raivo on jonkinlainen osoitus jälkimmäisestä, vaikka se enemmänkin kertoo fanittamisen luonteesta nykyään.)

The Last Jedi on erehtymättömästi Tähtien sota -elokuva, ja juuri se häiritsee. Jokin siinä tökkii, kun toiset ohjaajat ottavat leikkiäkseen leluilla, jotka ovat niin voimakkaasti syntyneet yhden ihmisen mieltymyksistä, haluista ja vaikutteista. Johnson osoittaa osaavansa leikkiä leluilla paremmin kuin kukaan, jopa kuin George Lucas, ja tuo mukaan vähän omiakin lelujaan, mutta leikkii silti kiltisti Lucasin säännöillä.

Uudet Tähtien sota -elokuvat eivät vain tunnu pääsevän Lucasin kädenjälkeä pakoon. Kaikki uudet elokuvat ovat jollain tavalla reagoineet hänen alkuperäistrilogiaansa, joko hyväksyen tai hyläten. The Last Jedi joutuu vieläpä reagoimaan The Force Awakensin sille perinnöksi jättämiin ongelmiin. Elokuva tuntuu pahimmillaan vuosikymmeniä vanhojen hahmojen ja ideoiden vatvomiselta vain, koska faneille halutaan tarjota jotain tuttua, jotta uudet jutut uppoaisivat paremmin. Uusiin ideoihin viihde-elokuvassa suhtaudutaan kuin lääkkeeseen, joka pitää tarjota nostalgiakarkin kanssa. Tämä menneisyyssuhteen jatkuva käsittely saa elokuvan tuntumaan kummallisen raskaalta siihen nähden, että se on vain viihdyttävä ja mukaansatempaava scifielokuva.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s