Tekstin tilalle

thumbnail_21904

En tiedä onko kyse tahallisesta vai tahattomasta pastissista, kun niin paljoa David Foster Wallacesta käytävää keskustelua tuntuu leimaavan samanlainen itsereflektion ja älyllisten kiemuroiden kierre, kuin mikä leimasi kirjailijan tuotantoakin. Kenenkään lukijasuhde ei voi pysyä vain yksinkertaisena lukija-kirjailija-suhteena; se edellyttää tarkkaan mietittyä itsetietoisuutta siitä suhteesta ja vertailua muiden samaan suhteeseen. Vahvasti tunteisiin ja älyyn vetoavasti kirjoittanut kirjailija tapaa kyllä muutenkin herättää sellaista intohimoa ja omistuksenhalua – etenkin itsemurhan tehnyt.

Samanlainen ajattelu on leimannut keskustelua The End of the Tour -elokuvasta. Monet pohtivat, olisiko Wallace itse vierastanut itsestään elokuvan tekemistä, olihan paljossa hänen tuotannossaan viihteen varjopuolien pohdiskelulla keskeinen osa. Fanit näkevät elokuvassa sellaista idolisointia, jota Wallace itse vierasti. Vanhat tuttavat todistavat elokuvan kuvan Wallacesta paikkansapitämättömäksi; perikunta paheksuu jo ajatusta elokuvasta. (Tommi Melender kävi näkökulmia hyvin läpi Antiaikalainen-blogissaan.) The End of the Tour ei koskaan pysty olemaan vain elokuva. (Toisaalta: mikäpä elokuva pystyisi olemaan vain elokuva ja olemaan olemassa vain itse määrittelemällään merkityskentällä?)

Elokuvaa Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla katsoessani pyrin välttelemään kaikkia älyllisiä mutkia, mutta se oli mahdotonta. Mikä on elokuvan funktio katsojalle, etenkin jos on lukenut yhtään Wallacen kirjoja?

Wallacen kirjoituksia leimasi usein itsetietoinen pelko itsestä välittyvästä kuvasta. Brief Interviews with Hideous Men -novellikokoelman avaavassa pienoiskirjoituksessa hän tiivisti jälkiteollista elämää: ”When they were introduced, he made a witticism, hoping to be liked. She laughed extremely hard, hoping to be liked.” Huolehti itsestään välittyvästä kuvasta vaikka kuinka maanisesti, joutuu elämässä silti usein objektiksi; tilanteeseen, jossa toisella on valta toimia määrittelijänä.

Wallace joutui, kun David Lipskyn haastatteli häntä Rolling Stoneen. Elokuva kertoo Infinite Jest -kirjakiertueen neljästä viimeisestä päivästä, joina Lipsky lyöttäytyi Wallacen matkaan henkilöprofiilin tehdäkseen. (Juttua ei koskaan julkaistu lehdessä. Lipsky teki haastattelusta myöhemmin kirjan Although of Course You End Up Becoming Yourself , johon elokuva pohjaa.) Wallace (Jason Segel) tiedostaa alusta asti hermostuneena sen, kuinka Lipskyllä on valta muovata keskustelut ja tapahtumat juuri sellaisiksi kuin mielii. Lipsky (Jesse Eisenberg) kadehtii Wallacea, joka saa kaiken sen huomion, jota Lipsky itse janoaisi.

Vähiten yllättävää lienee se, että elokuvasta on vaivaton pitää. Wallacen ja Lipskyn keskustelut ovat juuri niin kiehtovia kuin kahden älykkään ihmisen keskustelut yleensä ovat. Wallacen itsetietoiset mutkittelut sekä Lipskyn vaivaannuttava ihailu ja toimittajamainen näppäryys iskevät toisiaan vasten sähköisesti. Kumpikin luo jatkuvasti omaa kuvaansa toista vasten: Wallace yrittäessään taistella sitä tyrkyn julkkiskirjailijan roolia vastaan, johon hän pelkää Lipskyn häntä sovittavan, ja Lipsky yrittäessään osoittaa älykkäillä näkemyksillään olevansa Wallacen vertainen. ”You’re trying to fool somebody, but you end up fooling yourself”, kuten elokuvassa hetken verran soivan Feltin ”Sunlight Bathed the Golden Glow’n” avaussäkeet kuuluvat.

Laatuun keskeistä on tietty se, että elokuva on hyvin näytelty. Segel ja Eisenberg ovat suotta väheksyttyjä näyttelijöitä: ensimmäinen on ollut televisiorooleissaan (Freaks and Geeks, How I Met Your Mother) lämminmielisenä hönttinä paljon monisyisempi kuin miltä vaikuttaa, ja monotoniseksi moitittu Eisenberg saa pakattua vähäeleiseen ilmaisuunsa aina yllättävän paljon sävyjä. Parhaana esimerkkinä toimii Noah Baumbachin The Squid and the Whale (2005), joka on erinomainen elokuva avioerosta. Siinä Eisenberg loistaa vuoroin empatiaa ja inhoa herättävänä teinipoikana, joka palloilee vanhempiensa vaikutusten välissä.

Eisenbergin Lipsky on persoonana niljakas: flirttisä, pyrkyrimäinen, katkera – toimittaja pahimmassa merkityksessä. Mutta hän on sitä kaikkea melko avoimesti ja mutkattomasti, toisin kuin oman olemuksensa puhki miettinyt ja varautunut Wallace.

Elokuva on nautinnollista katsottavaa, mutta se ei kuitenkaan vienyt minua täysin mukanaan. Keskustelut tarkentuvat Wallacen usein toistuviin teemoihin yksinäisyydestä ja merkityksen hakemisesta yhteiskunnassa, joka yrittää vierottaa niistä kysymyksistä, tyypillisesti viihteellä. Elokuva-Wallace uskaltautuu käyttämään vanhahtavaa termiä ”uskonkriisi”. (Zadie Smith huomioi Five Dialsissa, kuinka Wallacen kirjallisuudessa ajatus rukoilusta – itsensä unohtamisesta – toistui.) Elokuva yrittää välittää niitä keskeisiä ajatuksia, jotka huokuvat Wallacen kirjoituksista, mutta en missään vaiheessa kokenut niitä yhtä vahvoina kuin kirjoissa. En kokenut sitä pakahduttavaa tunnekokemusta, johon elokuva tähtäsi.

Voi olla, että ne eivät koskettaneet minua elokuvassa niiden tuttuuden vuoksi. Tai kenties niiden esitys viihde-elokuvassa voi väistämättä olla vain likiarvo itse tekstistä? Niinkin hienosti kuin Segel Wallacea näyttelee, ei hahmoon voi pakkautua sitä samaa moniulotteisuutta, jota oikean Wallacen hellittämätön puhujaääni huokui. Elokuva vihjaa siitä, mutta ei koskaan saa kuvattua sitä.

Olisiko kohtuutonta edes odottaa sitä? Ehkä. Mutta maailmassa lienee elokuvantekijöitä, jotka osaisivat sovittaa ne ajatukset elokuvallisesti ainutlaatuiseen muotoon. James Ponsoldtilla ei ole tarpeeksi näkemystä pehmeäsävyisellä musiikillaan, surumielisillä puheillaan ja voimaannuttavilla oivalluksillaan. Elokuva ei tunnu niinkään oivaltavalta elokuvasovitukselta ajatuksista kuin vähän laimealta ja nautinnolliselta korvikkeelta joskus hankalan ja ärsyttävän kirja-Wallacen kokemiselle.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s