Avoin kirje sille kosmiselle voimalle, joka saa minut hajottamaan teepannujani

pannu

Hyvä voima,

Aavistelin osallisuuttasi jo ensimmäisen teepannuni hajotessa. Mistä lähtien kahvikupit ovat muka olleet niin voimakkaita, että hyllyltä pudotessa sellainen voi murskata teepannuni mutta selvitä itse naarmutta?

Toisen hajotessa olin varma osallisuudestasi, sillä tiedän, ettei nappikuulokkeideni johto pysty yksin tempaisemaan teetarjotinta työpöydältäni. Toki myönnän, etten ole täysin varma hajoamisen yksityiskohdista, sillä olin juuri kiireessä pakkaamassa tavaroitani, millä saattoi olla pientä osallisuutta haaveriin… Mutta silti. Olen varma.

Millä todennäköisyydellä samanlainen ”haaveri” tapahtuisi vain viikon sisään edellisestä ”onnettomuudesta”?

Oletan viestiväsi tällä, että minulla pitäisi olla vähemmän teepannuja. Ymmärrän pointtisi: viisi teepannua yksin elävälle teenjuojalle on liioittelua. Kierrätyskeskusten ja kirpputorien teepannut houkuttelevat liian usein halvoilla hinnoillaan ja hienoilla kuvioinneillaan, myönnän sen. Olen heikko.

Mutta arvon voima, haluaisin huomauttaa: teepannuja tarvitsee erilaisia, ja ennen kaikkea eri kokoisia. Arkikäytössä pienet pannut – jotka molemmat tuhosit, kiitos vain – ovat tarpeellisia, kun taas (potentiaalisen) teenjuontiseuran kanssa tarvitaan isompia.

Tietenkin isommassa pannussakin on mahdollista hauduttaa teetä vain yhdelle, mutta eikö se ole vähän turhan hankalaa? Teepussin kalastelu pannun syövereistä turhauttaa, puhumattakaan siitä, etteivät pienet haudutuskupit irtoteelle edes yllä pannun pohjaan asti.

Tietenkin saattaisit kehottaa minua tekemään niin kuin kuka tahansa järkevä teenjuoja ja hauduttavan teeni suoraan kupissa. Siihen vastaisin: ilonpilaaja. Tee maistuu paremmalta edes pientä vaivaa vaativan prosessin jälkeen. Ja teepannun käyttelystä tulee edes vähän ylellisyyttä ja väriä arkeen.

Saatat myös estellä minua alkamasta liian vakavaksi teeharrastelijaksi. Se on kieltämättä uhkaavaa, varsinkin kun olen löytänyt itseni puhumasta itseriittoisilla äänenpainoilla tekemistäni kuivattujen mustaherukan lehtien ja kuusenkerkkien sekoituksista. Kehitys on huomioitu, kiitos vain.

Aion uhmata sinua ja hankkia lisää teepannuja. Jos ajattelit hajottaa niitä lisää, hajota se yksi iso ja vanha, jonka ostin vain koska sen kuvioinnissa oli hassuja silmän näköisiä palloja, mutta jota en ole koskaan käyttänyt, koska onhan se nyt ihan helvetin typerän näköinen.

Terveisin,

Mikael

Mainokset

Heinäkuun elokuvapäiväkirja: Ghost World, Cocktail, Locke

locke

Heinäkuussa ei tullut erityisen paljoa katsottua elokuvia. Ei sillä että olisin ollut ulkona nauttimassa kesästä (vaikka sitäkin harrastelin tavanomaista enemmän, eli hieman). Jonkinlaisena arjesta irrottautumisena ja lomailuna uppouduin enemmän videopeleihin. Ymmärrän Tom Bisselliä, joka Extra Lives -kirjassa kertoi, kuinka hän huomasi lukevansa jatkuvasti vähemmän kirjoja kuin koskaan aikaisemmin, koska videopelit olivat niin paljon stimuloivampia ja koukuttavampia. Ne ovat. Niiden kohdalla vielä sammuu se analyyttinen osa aivoistani, joka menee elokuvien ja kirjojen kanssa herkemmin päälle, lähinnä koska en ole niin harjaantunut videopelien tulkitsijana.

Yritän kuitenkin olla. Double Fine Adventure! dokumenttisarja avasi pelien tekemistä kiinnostavasti. Youtubesta esimerkiksi videosarjat Extra Credits ja Errant Signal ovat myös kiinnostavaa katsottavaa peleistä kiinnostuneille.

Kuukauden suosikkielokuva: Locke

Lue loppuun