Aika glam Destroyer

destroyer

Niin täydellisen hyvä levy kuin Kaputt (2011) onkin, on Destroyer tavannut olla parhaimmillaan glam rock -vaihteessaan. Dan Bejarin laiskan välinpitämättömässä äänessä on samaa kiistatonta cooliutta kuin Lou Reedillä, joka kuulosti aina erinomaiselta menevämmillä levyillään, kuten Transformerilla (1972) ja Street Hasslella (1978).

Bejarin punaviinistä kevyesti päihtynyt, laiska fraseeraus yhdistettynä Roxy Musicin Avalonista (1982) lainattuun äänimaailmaan tuotti Kaputtin, täydellisen sunnuntai-iltapäivän vellomislevyn, jota kuunnellessa on mahdotonta saada mitään aikaiseksi. Tavuja oli paljon vähemmän kuin vuolassanaisilla edellislevyillä, ja terävimmät sanapurkaukset olivat kadonneet. Tilalla oli pehmeitä melodioita. Haastatteluissa Bejar toisteli, kuinka oli alkanut pitää itseään ensisijaisesti laulajana, ei lauluntekijänä. Siihen nähden, kuinka paljon “epälaulajuus” oli Bejaria aikaisemmin leimannut, oli muutos yllättävä.

“Dream Lover” on överimpää glamia kuin Destroyerin 2000-luvun alkupuolen eittämättä glam-henkinen, mutta paljon muillakin alueilla seikkaillut kitararock. Oli Crazy Horse -henkistä, hieman riisuttua räimintää ja tyypillisemmän indie rockin suuntaan meneviä kappaleita, mitä sillä nyt voisikin tarkoittaa. Uusi kappale on täynnä saksofonia, ja koko keston läpi jatkuu sama piiskaava tamburiinipoljento. Laulumelodia on Kaputtin hengessä laiskan tarttuva, mutta paikoin myös päällekäyvä ja leikkisä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s