Arvottomista elokuvista

Teen julkean oletuksen: Nightmare-elokuvat ovat sietämättömän huonoja. En kiusallanikaan ajatellut katsoa niitä varmistuakseni asiasta. Arvioita olen kyllä lukenut. Nightmare 2 on “rehellistä kuraa” (Ilta-Sanomat), huonoin elokuva, jonka kriitikko on joutunut valkokankaalta katsomaan (Nyt), “henkisenä rääkkinä saman tason rangaistus kuin pitkä fyysinen kidutus (Dome) ja ”mahdollisesti Suomen historian huonoin elokuva” (Iltalehti).

On ilmeistä, että ohjaaja Marko Äijö ja tuotantoyhtiö FremantleMedia eivät edes ole yrittänee tehdä hyvää elokuvaa, sillä katsojia piisaa joka tapauksessa. Alisuoriutumisessa on röyhkeä leuhahdus: “Tekijät eivät yritä edes väittää vastaan: salkkarielokuva on sitä itseään” (Suomen Kuvalehti).

Loputtomia tylytyksiä lukiessa tulin pohtineeksi elokuvien arvoa. Onko elokuvilla poikkeuksetta oikeuksia tulla kohdelluiksi elokuvina – samalla lailla kuin ihmisillä on kiistattomat ihmisoikeudet, joita pitäisi kunnioittaa? Pitääkö elokuvakriitikon alentua kyynisesti tehdyn elokuvan tasolle, jos elokuvan tekijät eivät ole yrittäneet lainkaan?

Elokuva-arvion (ja etenkin kritiikin) ideana on, että elokuvalla on jotain arvoa, minkä vuoksi siitä pitää keskustella. Arviossa kirjoittaja yrittää säästää katsojan lompakkoa kertomalla, mitkä elokuvat ovat katsomisen arvoisia, ns. hyviä. Kritiikissä kirjoittaja pyrkii avartamaan lukijan tietoisuutta tarkoilla huomioilla ja kontekstoinnilla, joka voi ulottua elokuvahistoriaan ja yhteiskuntaan. (Jaottelu on karkea mutta suuntaa-antavana ihan kelpo.)

Kun sitten tulee vastaan sellainen teos kuin Nightmare 2, joka on tasottomaan televisiosarjaan pohjaava tasoton elokuva, joka on putkautettu ulos täysin ponnistuksitta, pitäisikö sitä edes vaivautua kohtelemaan kuin muita elokuvia?

Arvioissa se johtaa toisteiseen paasaukseen elokuvien huonoudesta – joskus mielikuvituksellisin sanankääntein, joskus ei.

Kiinnostavampaa – ja ehkä oikeudenmukaisempaa – olisi kirjoittaa yksinomaan elokuvan ohi. Kirjoittaa elokuvasta vain sen verran kuin se on kiinnostavaa (eli vähän), ja keskittyä elokuvaa ympäröivään maailmaan. Miksi joku tekee puolivillaisia rahastuselokuvia? Mitä se tarkoittaa, että Elokuvasäätiö tukee sellaisia? Tai se, että niin monet ihmiset menevät niitä katsomaan? Miksi sellaisia elokuvia päästetään teattereihin – mitä se kertoo portinvartijoista?

Menetelmä on ilkeä ja kenties pikkumainen (vaikka lopputulos voisikin olla suurenmoisen hienoa pohdintaa), ja todennäköisesti omiaan ruokkimaan monissa lukijoissa kytevää inhoa kriitikoita kohtaan. Aina välillä esiintyvä väittämä “mitä enemmän kriitikot inhoavat, sitä parempi elokuva” ei nyt vain ihan aikuisten oikeasti pidä paikkaansa, ainakaan tällaisissa tapauksissa. (Kriitikoiden makua sen sijaan voi monissa tapauksissa perustellusti syyttää tylsäksi, ennalta-arvattavaksi jne.) Tällaisia väittämiä esittäville ihmisille Salkkari-elokuvan mollaaminen elokuvataiteellisesta näkökulmasta tuskin avaa silmiä.

Voisiko nämä lukijat tavoittaa paremmin kekseliäällä kirjoituksella sitä elokuvaa ympäröivästä maailmasta; ahneudesta, viihteestä, katsojasta itsestä ja elokuvakulttuurista?

Saattaa olla toiveajattelua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s