Kesällä kuunnellaan powerpoppia

image

“Jos suuri osa rockmusiikista kuulostaa siltä kuin todella haluttaisiin saavuttaa se, mistä lauletaan, power popissa ei voi olla koskaan aivan varma. Laulun kertoja on parantumaton haaveilija, joka ei oikeastaan edes halua toiveidensa toteutuvan.

”Voimapop kuvaa tyypillisesti teini-ikää, mutta etäännyttää sen moninkertaiseen fiktioon. Kirjassaan The Nineties Michael Bracewell totesi, että 90-luvun brittipop toi mieleen lähiöteinien bileet suodatettuina nuorten aikuisten muistojen läpi. Power pop nostaa tämän vielä toiseen potenssiin: se luo tyyliteltyjä muistoja nuoruudesta, jota ei koskaan ollutkaan.”

Antti Arnkil: “Nuoruus lainausmerkeissä”

Joskus haaveilen siitä, että olisin syntynyt parikymmentä vuotta sitten, jotta voisin olla nyt se rasittava nelikymppinen powerpop-setä, joka muistelee kaiholla 1990-luvun powerpop-kokemuksiaan (kuten The Posiesin näkemistä Tavastialla) ja kertoo nuorisolle ajoista, jolloin tuntemattomien powerpop-tärppien kaivelu oli vaikeaa (ja sitäkin tyydyttävämpää puuhaa), ja päivittelee, kuinka Matthew Sweetin olisi pitänyt myydä ainakin miljoona levyä enemmän, ja kuinka kaikki 2000-luvun indierock kuulostaa Cheap Trickiltä.

Parikymppiseltä vastaavanlainen epäcoolius ei ole yhtä hellyyttävän karismaattista.

(Teinivuosien, eli tärkeimpien musiikkimakua koskevien vuosien viettäminen internetissä tuntuu jollain tavalla katkeransuloiselta: kaikki mahtava musiikki on ollut heti saatavissa ja helposti löydettävissä, mutta netistä kuunneltavana, siis melkein oikeana musiikkina. Ajatus siitä, miten olisin joutunut työskentelemään enemmän musiikkimaun kehittymisen suhteen, tuntuu paljon romanttisemmalta.)

Powerpop on maailman parasta kesämusiikkia, ja tämän todistaakseni tein soittolistan. Listalla on vanhaa, klassisempaa powerpoppia (Cheap Trick, The Undertones, The Buzzcocks), 1990-luvun powerpoppia (Teenage Fanclub, Arnkilin tekstistä bongaamani The Katies), uudempaa powerpoppia (syvästi rakastamani The New Pornographers) ja biisejä artisteilta, jotka liikkuvat genren rajamailla (Violent Femmes, Jay Reatard, The Replacements). Varsinainen powerpop on dogmaattinen genre, mutta melkein mikä tahansa tarttuva rock/pop-kappale voi olla hyvää powerpoppia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s