Sun Kil Moonin Benji ja liian liikuttava musiikki

image

Alkuvuoden suosikkilevyni on ollut Sun Kil Moonin Benji. Jo ennen levyn ilmestymistä oli ilo silmäillä sen saamia positiivisia arvioita eri medioissa, sillä Mark Kozelekin viimeaikaiset tekemiset (soololevyjä, livelevyjä, coverlevyjä, yhteistyölevyjä) eivät ole juurikaan herättäneet kiinnostusta. Kozelek tiedosti oman epäajankohtaisuutensa vitsikkäästi Sunshine in Chicago -kappaleessa:

“Sunshine in Chicago makes me feel pretty sad
My band played here a lot in the ‘90s when we had
Lots of female fans and fuck, they all were cute
Now I just sign posters for guys in tennis shoes”

 Kappale löytyy levyltä Among the Leaves (2012), joka oli epätasainen mutta parhaimmillaan loistava levy, jolla Kozelekin profiili lauluntekijänä muuttui merkittävästi. Lyriikoissa Kozelek kertoo tekemisistään ja ajatuksistaan päiväkirjamaisen kursailematta ja selkosanaisesti. Tarinankertojan rooli on irtiotto Kozelekin vanhan yhtyeen, Red House Paintersin ja varhaisemman Sun Kil Moonin niukemman runollisesta lyriikasta. Kozelekin melankolia oli aina runollisen etäisyyden päässä, parhaiten hahmotettavissa Kozelekin surullisesta lauluäänestä.

Benji on hämmästyttävä ja kaikkien saamiensa kehujen arvoinen levy. Se on rehellinen ja koskettava levy 47-vuotiaalta mieheltä, joka käy läpi itselleen elämäntarinaansa ja opettelee olemaan sinut itsensä kanssa.

Tarinoita Kozelek ammentaa esimerkiksi vanhemmistaan (joille molemmille on omistettu omat kappaleet), lapsuudestaan ja parisuhdehistoriastaan (aina ensimmäisistä vaivaannuttavista seksikerroista). Lapsuudesta Kozelek muistelee esimerkiksi naapurin kehitysvammaista tyttöä, ystäväänsä, joka sai kitaraa soittaessa aivovamman ja Song Remains the Same -elokuvan vaikutusta.

Aihevalikoima tuntuu helposti koskettavalta ja ainutlaatuiselta, ovathan lapsuus ja suhde omiin vanhempiin asioita, joihin jokainen pystyy samaistumaan, ja joihin jokaisen ihmisen identiteetti pohjimmiltaan rakentuu. Kozelek tarraa tärkeisiin hetkiin rohkeasti ja onnistuu käsittelemään niitä tyylillä, juuri sopivan sentimentaalisesti ja välillä itseironisesti. Levy tuntuu siltä ainutlaatuiselta teokselta, minkä vain ikääntyvä artisti pystyy tekemään, ja jollaisen voi tehdä vain kerran elämässään. Introspektiivisyys tuntuu pakottamattomalta ja tyhjentävältä.

***

 Itkeskelin paljon kahden ensimmäisen kuuntelukerran aikana. Olen välillä sellainen ylisentimentaalinen höntti, joka liikuttuu esimerkiksi “tosiperäisistä” nettitarinoista, joissa kaksi seitsemänkymmentä vuotta yhdessä ollutta vanhusta kuolee yhdessä samana yönä – tai mitä ikinä vastaavanlaisia tarinoita onkaan.

Duurissa menevä, pirteästi Rhodesilla komppailtu kappale Jim Wise  kertoo Kozelekin isän ystävästä (nimi on muutettu), joka armomurhasi kuolevan vaimonsa ja yritti heti perään tappaa myös itsensä, mutta ase jumittui. Tarina on synkkä kääntöpuoli kuvailemilleni tarinoille. Siitä löytyy myös kaunis koukku:

“He went to trial all summer long and his eyes welled up when he told us about how much she loved the backyard garden and the budding rosebush”

Ensimmäinen kappale Carissa kertoo Kozelekin pikkuserkusta, joka paloi kuoliaaksi roskia viedessä maalipurkin räjähtäessä. Kozelek myöntää, ettei tuntenut Carissaa kovin hyvin, mutta kuolema liikuttaa ja järkyttää silti: Carissan isä (josta Kozelek kertoo kappaleessa Truck Driver) paloi myös kuoliaaksi heitettyään spraymaalipurkin tuleen. Kuolema saa Kozelekin muistelemaan kotiseutuaan Ohion osavaltiossa (mihin Kozelek on viitannut esimerkiksi Sun Kil Moonin kappaleessa Carry Me Ohio), minne hän palaa hautajaisiin.

“Well I’m going out there to get a look at the landscapes
To get a look at those I’m connected by blood and see how it all may have shaped me”

Benji on erityisen liikuttava teos ehkä juuri siksi, että olen viimeisen muutaman levyn (Among the Leaves, Mark Kozelek & Desertshore) myötä kokenut päässeeni tuntemaan Mark Kozelekia ihmisenä. Tarinat ovat olleet hauskoja ja inhimillisiä, mutta vakavamielisen ja koskettavan Benjin kohdalla tuntuu kuin uusi ystävä kertoisi ensimmäistä kertaa peloistaan ja suruistaan rehellisesti.

Levyllä on minuun samankaltainen vaikutus kuin hyvällä romaanilla. Se kertoo tarinoita, jotka herättävät empatiaa ja ajatuksia, ja se lohduttaa kuin romaani. Tommi Melender on kirjoitellut useammankin kerran kirjallisuudesta lohduttajana (minkä on johtanut David Foster Wallacen ja Jonathan Franzenin teeseistä).

Musiikin tarjoama lohdutus on aina toisenlaista, vaistonvaraisempaa. Se ei puhuttele järkeä. Siksi tuntuukin niin ainutlaatuiselta, kun joku pystyy yhdistämään niin saumattomasti laaja-alaisen, puhuttelevan tarinankerronnan ja syvältä koskettavan musiikin.

***

Parin ensimmäisen kuuntelun jälkeen minun oli hankala kuunnella Benjiä lisää, koska en osannut olla liikuttumatta. En saanut levyyn sitä etäisyyttä, jonka saa jopa kaikista koskettavimpiin elokuviin, kun ne katsoo liian monta kertaa. Junassa levyn kuunteleminen tuntui mahdottomalta ajatukselta.

Onko mitään järkeä edes kuunnella levyä sitten liikuttumatta? Onko minun tarpeen kuunnella sitä joka päivä? Musiikkia on totuttu ajattelemaan (varsinkin teknologian kehityksen myötä) kulutustavarana, joka pysyttelee mukana päivästä toiseen ja viihdyttää kun sitä tarvitsee. Itsekin kuuntelen levyjä julkisissa puoliksi keskittyen hukuttaakseni ihmisten puheet, ja kotona netissä notkuessa soi yleensä Spotifysta jokin levy.

Musiikki voi olla myös pyhää. Minulla on tapana (tai vähintäänkin tavoitteena) kuunnella jokainen ostamani levy ainakin kerran keskittyneesti läpi kuulokkeilla niin, että istun sohvalla enkä tee mitään muuta (korkeintaan muistiinpanoja, koska olen juuri niin teennäinen tyyppi). Jokainen levy, oli se hyvä tai huono, ansaitsee vangitsemattoman huomioni – ainakin jos olen vaivautunut ostamaan sen tai lainaamaan kirjastosta.

Benji voi olla minulle se levy, jota en kuuntele niin, mutta jonka jokaista sohvakuuntelua arvostan sitäkin enemmän.

Käytin aikoinaan Last.fm-palvelua, jonka taustalta löytyy ajatus, että mitä enemmän kappaleita kuuntelee, sitä enemmän niistä on pitänyt. Itsekin mittasin kuuntelumäärillä suhdettani artisteihin. Huomasin lukujani muihin verratessa, että en kuuntele samoja kappaleita niin usein kuin monet muut. En kokenut tarvetta kuunnella kappaleita niin usein.

Vaihtaisin aina kymmenen Spotify-kuuntelua, joiden aikana selailen netistä uutisia, yhteen keskittyneeseen kuunteluun.

Tosin mieleeni juolahti toisenkinlainen, negatiivinen tarina musiikin liiallisesta pyhittämisestä:

Yksi minulle viime vuosien tärkeimmistä levyistä on Liekin Korppi. Kuuntelin sitä joitakin vuosia sitten paljon vaikeina hetkinä. Vähän laimeasti ilmaisten se oli terapiaa – puhumattakaan siitä, että musiikillisesti se oli jotain ainutlaatuista, jonka olemassaolosta en vielä tiennyt, ja jollaista en ole toistamiseen vieläkään kuullut. Se oli toismaailmallisen kaunista.

Olen vuosien varrella ottanut sen yhä uudestaan kuunteluun, mutta joka kerta menen oudon itsetietoiseen tilaan, kun odotan, että levy koskettaa minua aina yhtä paljon kuin aikaisemminkin. Ei se tietenkään vaikuta aina samalla tavalla. Silloin säikähdän ja pelkään, että sen vaikutus on hävinnyt; olen ”tuhlannut” levyä, näin typerästi ilmaisten.

Muistot levyn tärkeimmistä kuunteluista ovat niin vahvoja, ja olen kirjoittanut sille tärkeän roolin omassa henkilötarinassani. Se meinaa jähmettää levyn sille ylhäiselle paikalleen, ja tekee minusta riippuvaisen, joka hakee ja odottaa sitä samaa tunnekuohua siitä kerrasta toiseen.

Totuus on kuitenkin se, että en liikuttunut levystä niin paljoa kuin muistelen edes silloin, kun se oli minulle tärkeä. Suhtauduin siihen niin kuin musiikkiin suhtaudutaan: sitä kuunnellaan, joskus ajatuksella, joskus taustamusiikkina.

Aina ei ole hyvästä antaa musiikin liikuttaa niin paljoa jokaisella kuuntelulla. Ylensä ne vaikuttavat sillä tavalla, kun oma mielentila on sopiva. Musiikki harvemmin menee liioista kuunteluista pilalle, mutta keskittyneet kuuntelut ovat silti parempia kuin taustamöly.

Kauhean monta sanaa piti kirjoittaa päästäkseni noin ympäripyöreään johtopäätökseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s