Cloud Nothingsin voitokas paluu, eli miksi pitäisi antaa hipsteribändeille uusi mahdollisuus

image

Ehkä tämä kirjoitus pitäisi aloittaa “hipsteribändin” määrittelemisellä, että tässä olisi mitään mieltä.

Käytän termiä kuvatakseni yhtyeitä, joiden soundi on ajankohtainen ja muodikas, mutta biisit ovat ulkokohtaisia ja turvallisia. Yhtyeet eivät uskalla ottaa suoraa kontaktia kuulijaansa, yritä puhutella tätä, vaan mieluummin pitäytyvät cooleina ja genrensä raja-aitojen sisällä, ja näin välttelevät itsensä nolaamista esimerkiksi kokeellisilla lyriikoilla, kiinnostavilla laulumelodioilla tai millä tahansa, mikä nyt tekeekin joistakin yhtyeistä hyviä ja ainutlaatuisia ja saa erottumaan massasta.

Sen takia niin monet Pitchfork-hyväksytyt yhtyeet, kuten Dum Dum Girls, Best Coast, Cults, Smith Westerns ja vastaavat eivät jää elämään mielessä yhtään pidemmäksi aikaa. Toki olen kuunnellut jokaista yhtyettä ilokseni ja tulen vastedeskin kuuntelemaan, mutta yksikään mainituista yhtyeistä ei ole heilauttanut ja tuskin tulee heilauttamaan maailmaani millään tavalla.

Cloud Nothings on kuulunut samaan sarjaan. Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä, Turning On (2010) ja Cloud Nothings (2011) olivat kelvollista mutta unohdettavaa powerpoppia, jossa ei ollut juuri mitään omaleimaista. Kolmas levy Attack On Memory (2012) korjasi kurssia, ja se on todella kelvollista, parhaimmillaan erinomaista pastissia ysärin parhaista altsurock-yhtyeistä. En koskaan huomannut ihastuneeni levyyn, mutta kuuntelin sitä ilmeisen paljon, sillä nyt kuunnellessa kaikki biisit löytyvät selkäytimestä.

Yhtyeeltä tulee uusi levy tänä vuonna, ja ensimmäinen biisi I’m Not Part of Me on loistava. Yhtye kuulostaa ensi kertaa itseltään. Ei niinkään omalaatuiselta, mutta itseltään. (Siinä on ero.) Vaikutteet eivät tunnu puskevan jatkuvasti läpi. Laulumelodia on luontevalla tavalla tarttuva, ja se tuntuu hiotulta versiolta ensimmäisten levyjen koukkutykityksestä. Tuotanto on rouhean tyylikästä vaivattomalla tavalla, siinä missä edellislevyllä bändi tuntui menevän estetiikan ja tuotannon ehdoilla. (Joka tosin ei ole mitenkään oletusarvoisesti huono ratkaisu.)

Voi olla, että olen vain tylsä musiikinkuuntelija, joka pitää perinteisiä sävellyksiä ja vaikutteiden minimoimista “kypsymisenä”. Ehkä. Toisaalta minusta tuntui kappaleen kohdalla ensimmäistä kertaa kuulevani jotain, mitä en voisi kuulla missään muualla.

Bändit eivät saa nykypäivänä kovin paljoa aikaa kypsymiselle, kun uusia trendejä janoava nettimedia unohtaa bändit epämuodikkaina yhtä nopeasti kuin nosti ne esille ajankohtaisina. Ja levy-yhtiötkin haluavat valmiita paketteja, eikä parin keskinkertaisen levyn julkaiseminen oman äänen löytymistä odotellessa ole enää käyttökelpoinen malli.

Näin kuulijana pitäisi oppia irrottamaan vielä omaa ääntään etsivät bändit siitä hypestä ja trendeistä, johon musasaitit niitä liittävät. Bändejä niiden statuksen vuoksi haukkuessa kun on kuitenkin osa sitä pinnallisuuden ongelmaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s