Ajatuksia kaikista Star Trek -elokuvista (paitsi J.J. Abramsin)

image

Katsoin jokin aikaa sitten kaikki alkuperäiset Star Trek -elokuvat lyhyen ajan sisään Stardate Collection -boksista kirjoittamaani lehtiarviota varten. Lehtiarviot ovat harmillisen lyhyitä – varsinkin jos kirjoittaa kymmenestä elokuvasta samaan aikaan – mutta kirjoitin myös pidemmät muistiinpanot jokaisesta. Tekstit eivät ole varsinaisia arvioita, vaan enemmänkin lyhyitä mietelmiä.

Tulin suhteuttaneeksi mielipiteitäni elokuvista aikaisempiin osiin ja sarjoihin. Jos olisin katsonut jokaisen elokuvan yksittäisinä teoksina vuosien varrella, mielipiteeni olisivat varmasti hyvin erilaisia. Se kannattaa ottaa huomioon tekstejä lukiessa.

J.J. Abramsin reboot-elokuvia en käsitellyt, koska Into Darknessia en ole vielä nähnyt. Ensimmäinen osa on sujuva toimintaelokuva, joka toimii kömpelöstä käsikirjoituksesta huolimatta. Abrams on parhaimmillaan hyvä ohjaaja, jolla vain on aika kehno käsitys hyvistä tarinoista.

Star Trek: The Motion Picture (1979)

Pidin elokuvasta enemmän kuin oletin, mutta en silti paljoa. Olen nähnyt alkuperäissarjasta vain joitakin jaksoja, mutta elokuva onnistui silti välittämään hahmojen välisten suhteiden monimutkaisuuden, mikä toi elokuvaan syvyyttä. Amiraaliksi kohotetun Kirkin halu päästä takaisin Enterprisen ohjaimiin oli hyvä motivaatio alussa, ja se toi kiinnostavaa heikkoutta Kirkin hahmoon, kun tämä taisteli seuraajansa kanssa johtoasemasta. Turhamaisuuden ja johtajan auktoriteetin välillä tasapainoilu oli kiinnostavaa.

Spockin tarina oli lyhyt ja yksinkertainen. Elokuvan alussa Spock on jo pääsemässä eroon tunteista, mutta ymmärtää niiden arvon kosketettuaan itsetietoisuuden saavuttanutta laitetta, joka oli kerännyt kaiken universumin tiedon. Laitteella oli logiikka mutta ei tunteita, ei epärationaalisuutta, ei mitään säröjä. Elämä oli juuri sitä miltä se näyttääkin, tylsää.

Kohtaus, jossa Spock leijailee laitteen luo, oli Avaruusseikkailu: 2001:lta lainailevine visuaaleineen aika kiinnostava ja tunnelmallinen. Kohtaus ei laahannut niin paljoa kuin muut elokuvan pitkät otokset, joissa makusteltiin avaruuden, planeettojen ja Enterprisen komeudella. Ehkä suureelliset ja hitaat otokset olivat niiden fanien mieleen, jotka olivat kymmenen vuotta odottaneet Star Trekiä elämäänsä ja saivat sitä ensi kertaa valkokankaalta, mutta otokset rikkovat kerronan rytmiä ja ovat yksinkertaisesti tylsiä.

Elokuva pohjasi toteutumattoman Star Trek: Phase II -sarjan jaksoon, mikä näkyy. Tarinaa on juuri ja juuri yhteen tv-jaksoon, ja kahteen tuntiin se saatiin pidennettyä vain mainituilla pitkillä otoksilla. On pieniä sivujuonia, mutta mikään niistä ei nivoudu pääjuoneen kiinni oleellisin tavoin. Pääjuonessa käsitellään ihmisen ja koneen välistä suhdetta. Lopun paljastus koneen alkuperästä on ihan järkeenkäypä yllätys, vaikkei se olekaan tarpeeksi iso ja dramaattinen ollakseen elokuvan suurin käänne.

Elokuvan tekeminen oli tietojen mukaan tuskallista, ja käsikirjoitus muuttui päivittäin, milloin ohjaajan, tähtinäyttelijöiden tai tuottajien toimesta. Elokuva pysyy nipin napin kasassa Robert Wisen ohjauksen ansiosta.

Star Trek II: The Wrath of Khan (1982)

Yhä rakastetuin Star Trek -elokuva, minkä ymmärtää: täydellinen scifi-seikkailu. Puolitoista tuntia vastustamattomasti eteenpäin vyöryvää toimintaa, jonka ohessa käsitellään kiinnostavia kysymyksiä. Kirk on huolissaan vanhenemisesta, ja Spockin tarinassa logiikan arvostaminen päätyy inhimilliseen lopputulokseen.

Khan on huikea pahis. Ennalta olemassa oleva konflikti tuo hahmoon syvyyttä, ja tälle on uskallettu antaa uskottava ja inhimillinen motivaatio kostaa Kirkille. Usein Star Trekeissä konfliktit eivät ole kovin hahmovetoisia, mikä ehkä juontuu Gene Roddenberryn haluun ajatella ihmisten ylittäneen pikkumaiset tuntemuksensa. Harmi vain, että niitä fiksusti hyödyntämällä syntyy loistavaa draamaa.

Star Trek III: The Search for Spock (1984)

Tästä jäi hieman ristiriitaiset tuntemukset. Edellisen sujuvuudesta vaikuttuneena kiinnitin huomiota juonen etenemiseen, mikä on tässäkin sujuvaa. Kirk ja kumppanit päättävät auttaa McCoyn ja mahdollisesti tämän pään sisällä asuvan Spockin kuntoon ja takaisin ruumiiseensa. Miehistö joutuu varastamaan Enterprisen. Vaikka kuvio oli aavistuksen mutkaton ja draamaton, oli siinä ainakin energiaa ja toiminnallisuutta.

Christopher Lloydin esittämä klingon-johtaja vaikutti aluksi lupaavalta viholliselta, mutta ei siitä sellaista muodostunut. Hahmon johtaman klingon-aluksen motiivi on saada Genesiksestä voittamaton ase, ja siksi he hyökkäävät Enterprisen kimppuun. Osittain sama juoni oli Khanin joukkiolla, mutta Khanilla oli mukana myös henkilökohtainen motiivi, kauna Kirkiä kohtaan. Kaikki klingoneissa jätti kylmäksi. Kirkin pojan, Davidin tappaminen ei tuntunut missään, sillä se oli kelvosta toteutuksestaan (David uhrautuu naisen puolesta, kuten isänsäkin tekisi) huolimatta vetelä tapa luoda jännitettä, sillä Davidin ja Kirkin suhde syntyi vasta edellisen elokuvan lopussa, eikä sitä ollut ehditty tutkia juuri lainkaan. En liikuttunut. Shatner näytteli toki tilanteen ja sitä seuranneen vihaisuuden ihan uskottavasti.

Lopputaistelu klingon-johtajan kanssa oli antiklimaattinen ja löysä. Oli vaikea uskoa, että johtaja olisi pahastunut niin paljon miehistönsä tappamisesta, ja suuttumus Kirkille ei vakuuttanut. Vaikka mukana oli hieman samankaltaisia juonenkäänteitä ja jännitteitä kuin edeltäjässä, tuntui tämä vain sen haalealta kopiolta.

Kaikkiaan elokuva tuntui ainoastaan pitkälliseltä keinolta tuoda Spock takaisin eloon. Suurin osa teemoista oli tuttuja edeltäjästä, ja niiden tutkiminen oli poikkeavaa vain aivan lopussa – silloinkin näsäviisaasti edeltäjän sanomalla leikitellen. Spockin ja Kirkin jälleennäkeminen oli koskettava, mutta koko tarinan venyttäminen elokuvaksi ei vaikuta parhaalta ratkaisulta. Ehkä Spockin olisi voinut tuoda takaisin yhdessä osiossa, ja sen jälkeen jatkaa uudelleentutustumista loppuelokuvan ajan? Ehkei kuitenkaan, sillä koko elokuvan ydin oli kaksikon kohtaaminen.

Star Trek IV: Long Voyage Home (1986)

Aika veikeä tapaus. Oletin jotain noloa kalkkunaa, ja sitähän elokuva kai osittain on. Samalla se on kuitenkin viihdyttävän hömelö ja sympaattinen eläintensuojelumoraliteetti.

Elokuva jatkuu suoraan edeltäjästään. Matkalla kotiin miehistö huomaa, että Maata uhkaa jonkinlainen luotain, joka lamauttaa kaikkien alusten toiminnan ja riistää Maalta auringonvalon ja aurinkoenergian. Luotain haluaa kommunikoida valaiden kanssa, jotka ovat kuitenkin kuolleet sukupuuttoon. Miehistö lähtee hakemaan sellaisia menneisyyden Maasta.

Juoni on kömpelö tapa saada 1) elokuvaan eläintensuojeluviesti ja 2) miehistö kosketuksiin menneisyyden ihmisten kanssa. Myönnän, että pidin Kirkin, Spockin ja menneisyyden ihmisten välisiä vuorovaikutuksia aika hauskoina, kuin myös Chekovin neuvostoliittolaisuudella pelailemista. Valaita puolustanut nainen jäi  etäiseksi ja pintapuoliseksi hahmoksi, eikä näyttelijä onnistunut tuomaan syvyyttä.

Ekstroissa joku käsikirjoittajista mainitsi halunneensa ehdottomasti pitää Maata uhanneen palikan motiivit salassa, mitä en ymmärrä lainkaan. Se vain paljastaa juonirakennelman saumat ja jättää käyttämättä oleellisimman paikan takoa sanoma kotiin. Ehkä motiivin salaamisen voisi tulkita niin, että luonnonsuojelu on itseisarvoinen asia, jota ei tarvitse perustella, mutta draaman tasolla se oli väärä ratkaisu.

Star Trek V: The Final Frontier (1989)

Kehnoin elokuva tähän mennessä. Leonard Nimoyn päästyä ohjaksiin myös Shatnerin piti päästä. Tämä jopa osallistui tarinan sorvaamiseen, jos alkutekstejä on uskominen. Koko elokuva on Shatnerin vaivaannuttavaa komediaa ja egotrippailua. Näyttelijätaustan myötä hänellä on silmää hahmojen olemuksille ja siihen pohjaavalle komedialle, mutta tasapaino on aivan hukassa. Kirk vitsailee minkä ehtii, mutta ei ole missään vaiheessa sankarillinen.

Alussa käsitellään kevyellä otteella, mutta silti auttamattoman raskaasti Kirkin ja Spockin suhdetta, kun he McCoyn kanssa lauleskelevat leirinuotion äärellä. Loma päättyy, kun ilmaantuu tehtävä avaruudessa. Seuraa hieno toimintakohtaus ja käänne, jonka jälkeen elokuva hajoaa käsiin.

Spockin new age -veli haluaa löytää Jumalan, ja sitä varten kaappaa Enterprisen. He jaarittelevat aluksella ja saapuvat lopulta “Eedeniin” “Jumalan” luo, mutta se ei ole mukava (eikä kai edes Jumala). Mukana viilettää klingon-alus, jonka konflikti Enterprisen kanssa ratkaistaan laiskasti.

Visuaaliefektit ovat toisen firman tuottamia kuin muissa elokuvissa. Elokuva on paikoin aivan tavattoman ruma.

Spockin veljen motiivi Jumalan etsimiselle on ilmeisesti jonkinlainen tuskien poistaminen – paitsi että hänhän osaa itse tehdä sen muille ihmisille? Hän hypnotisoi ihmiset seuraamaan häntä, paitsi että ei..? En saanut logiikasta selvää. Kirkin mielestä traumat ja ahdistukset kuuluvat ihmisyyteen. Kohtaus, jossa Kirk ja Spockin veli tästä puhuvat, oli hieno. McCoyn trauma oman isän lopettamisesta puhutteli. Muuta erityisen hyvää elokuvasta on vaikea löytää.

Star Trek VI: The Undiscovered Country (1991)

Oikein hyvä päätös alkuperäisen miehistön seikkailuille. En varsinaisesti liikuttunut käänteistä tai innostunut toiminnasta paljoa, mutta pidin elokuvaa onnistuneena, etenkin umpikehnon edeltäjän jälkeen. Juonessa oli hyvää imua. Melko perinteinen valtiosalaliitto-juoni toimi hyvin, vaikka monet käänteistä olivat aika ennalta-arvattavia. Yleensä en sellaisesta välitä, mutta mysteerijännärin tulisi yllättää. Kirkin ja Spockin välillä oli muutama hieno hetki, ja etenkin Spockin pettymys nuoreen luutnanttiin ja tunteenpurkaukset olivat hienoja hetkiä, jotka vaativat taustalleen kolme elokuvaa tunteettomuutta.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Nicholas Meyerin fiksaatio kirjallisuusviittauksiin huvitti. Niitä oli paljon enemmän kuin Khanin vihassa, jossa niitä oli jo aika paljon. Tyylitajua ja älykkyyttä ei saada klassikoita siteeraamalla, mutta onneksi elokuva ei sellaisia tarvinnut. Sujuva ja kelpo jännäri.

Star Trek VII: Generations (1994)

Suhteestani tähän elokuvaan en ole niin varma. Ehdin jo tottumaan alkuperäismiehistöön, joka on väistämättä viehättävämpi kuin The Next Generation -sarjan.

Generations kuvasti aika hyvin sarjan riippuvuutta tekniseen jaaritteluun juonenkuljetuksessa, ja tämä olikin ensimmäinen Star Trek -elokuva, jonka juonesta en ollut täysin kärryillä. Idea oli toki selkeä: on maa, jossa voi elää unelmiaan, minne elokuvan pahis (suhteessa kelpo Malcolm McDowell) haluaa epätoivoisesti. Elokuvan viesti on, että elämän päättyminen määrittelee ihmisen elämää, ja siksi on tärkeä elää tyydyttävillä tavoilla.

Tämän oivaltamisessa Picardia auttaa Kirk, joka “kuoli” alun 17 minuuttia kestäneessä prologissa. Kirk päätyi kyseiseen unelmamaahan, mistä Picard suostuttelee Kirkin lähtemään auttamaan itseään jonkin planeetan pelastamisessa. Kirk kuolee siellä oikeasti. Kohtaus on varsin antiklimaattinen ja unohdettava, kuin myös muukin elokuva. Kun kirjoitin “jonkin planeetan”, en oikeasti muistanut minkä planeetan, minkälaisia otuksia siellä eli ja miksi välittäisin.

Unohdettavuudesta huolimatta pidin elokuvaa parempana näkemyksenä Shatnerin Final Frontierin teemoista. Kärsimys ei ole vihollinen vaan oleellinen osa ihmisyyttä, ja elämän aikana saavutettu rauha tarkoittaa kuolemaa. Tai jotain.

Datan tunnesivujuoni oli täysin erillinen suhteessa pääjuoneen, ja se toimikin lähinnä kontekstissa hahmon historiaan sarjassa. (Tätä julkaistavaksi editoidessa en edes muista kyseistä sivujuonta.)

Ekstroissa nostettiin hyvin esille se, kuinka McDowellin hahmolla ei ollut kovin vahvaa motiivia. Hän vain haluaa paikkaan, koska… elämä ei ole kivaa? Onneksi McDowell sentään tekee hahmosta karismaattisen ja paljon syvemmän tuntuisen kuin mitä se oikeasti on.

Star Trek VII: First Contact (1996)

Tästä en oikein pitänyt: puisevaa ja innotonta aikamatkailua borgeilla varustettuna. Elokuva käynnistyi napakasti, vaikka Picardin borg-muistelot kolmannen kauden viimeisestä ja neljännen kauden ensimmäisestä jaksosta olikin vähän väkinäisiä. Vaikka jaksojen tapahtumiin viitattiin usein ja niitä taustoitettiin huolella, en ole varma siitä, kuinka hyvin borgit avautuisivat uudelle katsojalle. Ehkä tässä vaiheessa sarjan ei enää tarvinnut välittää uusista katsojista.

Borgit siis palaavat elokuvassa vanhaan Maahan ja yrittävät estää Maan ensimmäisen yhteyden muiden planeettojen kanssa. James Cromwellin laiskanpulskeasti esittämä juoppo avaruustieteilijä on kehittänyt poimunopeuden, ja borgit yrittävät tuhota hänen aluksen. Enterprisen miehistöstä osa avustaa lennon toteuttamisessa, kun taas toinen puolisko pysyy aluksella ja yrittää puolustautua borgeja vastaan, jotka ovat linnoittautuneet alukselle.

Kahden juonen välillä ei ole juurikaan yhteneväisyyksiä. Maan pinnalla tapahtuva juoni on laimeaa toisintoa Paluu tulevaisuuteen ­-elokuvan kohtauksista, joissa Doc kauhistelee Martyn kertomia tulevaisuudenkuvia – vain persoonattomampina. Cromwellin hahmolla ei ole juurikaan muita piirteitä kuin “juoppo”. Maanpäällinen juoni on kovin draamaton ja sujuva.

Borgeissa hämmästyttää kirjoittajien outo suhtautuminen niihin. Borgit ovat kollektiivina ajatteleva joukko vaikeita vastustajia, joiden kanssa täytyy olla ovela. Niiden kanssa ei voi neuvotella, ne ovat kuin luonnonvoima.

Samalla mukana on kuitenkin kohtauksia, joissa borgit eivät välitä tippaakaan miehistön vastarinnasta. Ilmeisesti siksi, että he eivät edusta borgeille mitään uhkaa, vaikka selvästi tekisivätkin uhkaavia asioita. Logiikka on kovin epäselvä, ja jännitykselle se on kuolettavaa. En oikein tiennyt milloin pitäisi pelätä hahmojen puolesta, kun hekään eivät tuntuneet tietävän.

En tiedä 1990-luvun lopun visuaalisista tyylisuunnista, mutta kuvaajan ote on kamala: kallistettuja kuvakulmia ja alun borg-muisteloissa vääristelylinssejä täysin tyylitajuttomasti käytettynä. Kamera liikkuu jatkuvasti komentokannen kohtauksissa, mikä on tarpeetonta ja häiritsevää.

Datan suhde “borg-kuningattareen” on outo ja epäselvä, kuin myös Picardin. Borgit haluavat tehdä jostain syystä ihmisen. Datan ja kuningattaren välillä on sävyltään outoa seksuaalista jännitettä. On se sentään kiinnostavampi osa Datan hahmokaaressa kuin edelliselokuvan tunnesirusähellys. (Sehän se oli!) Picardin suhde borgeihin pohjaa sentään historiaan, jonka Patrick Stewart välittää hetkittäin taidolla.

Kaikkiaan elokuva oli pääasiassa sujuva ja “elokuvamainen”, mutta temaattisesti ankea tarina huonontaa.

Star Trek IX: Insurrection (1998)

Suosikkini TNG-elokuvista. Sarjan tunnetuin vetäjä Michael Piller hankittiin käsikirjoittajaksi, mikä näkyy. Elokuvassa on paljon samaa kuin sarjan jaksoissa: vertauskuvallinen tarina vahvasta moraalisesta kysymyksestä. Enterprisen miehistö yrittää estää Liittoa ja tuntematonta muukalaiskansaa siirtämästä pientä kansaa pois planeetalta, jolla on soluja parantavia vaikutuksia. Liiton tarkoitus on hyödyntää vaikutusta lääketieteessä, mikä voisi auttaa “miljardeja”. Picard on hetken kahden vaiheilla, mutta pienten puolustaminen voittaa. Ja hyvä niin, sillä loppupuolella paljastetaan uusi puoli konfliktista. Kyseessä olikin jonkinlainen sukuriita; Liiton kumppanit olivatkin saman rodun edustajia kuin planeetan asukkaat. Heidät oli häädetty planeetalta ja he hakivat kostoa.

Liiton kumppaneiden paljastaminen stereotyyppisemmiksi pahiksiksi saattoi viedä pontta moraaliselta konfliktilta, ja se tuntui hieman huijaamiselta. Toisaalta käänne tuli vasta loppuolella, kun kysymystä oli jo käsitelty ja Picard oli tehnyt päätöksensä.

Ikuisen elämän hyveitä käsitellään ohimennen Picardin kautta. Käsittely ei ole yhtä tehokasta kuin Generationsissa, ja Picardin ja planeetan viisaan naisen välinen romanssi tuntui väkinäiseltä. Ainoastaan hyvät näyttelijät saivat tuotua siihen vähän viehätystä.

Elokuva oli paikoin myös vaivaannuttavan lattea: romanttiset kohtaukset ajanhidastuksineen, CGI:llä tehty mulkosilmäinen söpöilyetana, jota ärsyttävä lapsi kantaa mukanaan, Rikerin ja Troin uudelleenlämmitelty romanssi… Äh.

Kaikkiaan juoni etenee mallikkaasti, siinä on hyviä käänteitä ja motiiveja. Etenkin lopun toimintakohtaukset tuntuvat hyvällä tavalla näppäriltä. Elokuva käyttää hyvin alkuperäiskansa-asetelmaansa, vaikka se onkin vähän hankala monipuolisen draaman lähteeksi; asetutaanhan siinä aina vankasti pienen viattoman hyväksi puolustajaksi. (Ehkä olen vain tottunut moraaliseen ambivalenssiin enkä osaa enää arvostaa sankaritarinoita.)

Halusin pitää elokuvasta enemmän kuin oikeasti pidin. Ekstroissa joku huomautti elokuvan muistuttavan pidennettyä versiota tv-sarjan jaksosta, ja vastahankaisesti täytyy myöntyä siihen. Edellisosa sentään oli selvästi elokuvamaisempi. Halusin pitää tästä Michael Pillerin tekemien TNG-ihmeiden vuoksi.

Heikkouksista huolimatta pidän elokuvan teemoja kiinnostavina ja käsittelyä onnistuneena, ja jo sen vuoksi kehtaan pitää tätä silti suosikkinani. Pillerillä on heikkouksineenkin paljon parempi silmä draamalle kuin Brannon Bragalla, joka kirjoitti edeltäjän tarinan tuottaja Rick Bermanin kanssa.

Star Trek X: Nemesis (2002)

Toiminnallinen ja aavistuksen karkea päätös The Next Generationin miehistön tarinalle. Tarina liittyy romulaneihin, joka on ainakin minulle vieras rotu. Siksi en aivan osannut ottaa selkoa kaikista merkityksistä, vaikka juoni olikin aika selvä. Romulanit ovat aikoinaan tehneet Picardista kloonin. Klooni-Picard laitettiin lapsena työleirille, missä hänestä kasvoi halveksittujen ali-romulaneiden johtaja. Isoksi kasvanut klooni-Picard (Tom Hardyn hienosti esittämä) haluaa valloittaa romulanien planeetan ja räjäyttää Maan.

Teema on valinnat: vaikka lähtökohdat olisivat mitkä tahansa, aina voi tehdä oikean päätöksen ja yrittää olla parempi ihminen. Kerrankin Datan oma sivujuoni linkittyy pääjuoneen edes jotenkin: Data löytää vanhan prototyyppinsä, jota klooni-Picard käyttää juonessa. Data puhelee vajaaälyisen “veljensä” kanssa ja oppii jotakuinkin samoja asioita kuin Picard. Vaikka vertaus onkin vähän väkinäinen ja konteksti kovin erilainen, pidin yhteydestä.

Klooni-Picardin tarina käynnistyi melko hitaasti. Tom Hardy oli elokuvan ydin, ja roolin yhteneväisyydet Yön ritarin paluu -elokuvan Baneen ovat hauskoja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s